tiistai 14. tammikuuta 2014

Her - elokuvan arvostelu 9/10


Her-elokuvan keskiössä on ihmisen ainutlaatuinen halu jakaa elämänsä asioita toisen kanssa. Sitä kuka tai mikä tuo toinen entiteetti on, käsitellään elokuvassa erikoisella ja koskettavalla tavalla.

Theodore (Joaquin Phoenix) on äskettäin eronnut runoja työkseen lausuva mies. Hän vaikuttaa normaalilta tyypiltä, mutta samalla hänestä huokuu tiettyä eron läpi käyvän melankoliaa. Hän ostaa markkinoiden ensimmäisen puhuvan tietokoneen käyttöjärjestelmän, jonka tarkoitus on täyttää hänen kaikki tarpeensa. Aidolta ihmiseltä vaikuttavan keskustelukumppanin, Samanthan (johon Scarlett Johanssonin viaton ääni sopii hienosti) kanssa jutustelu on alusta lähtien hyvin luontevaa ja johtaakin lyhyessä ajassa intiimeihin keskusteluihin.

Samantha vaikuttaa ihmiseltä. Hänellä on ihmisen ajatuksia. Hän puhuu Theodoren kanssa asioista maan ja taivaan välillä: kyselee tämän kuulumisia, muistuttaa tapaamisista ja kertoo vitsejä. Jokainen netissä chattaillyt tai yleensä miellyttäviin keskusteluihin osallistunut pystyy helposti samaistumaan Theodoren ja Samanthan kemioiden synkkaamiseen. Keskutelujen edetessä Samantha harmistuu omasta materiattomasta olemuksestaan, missä piileekin elokuvan suurimpia sanomia. Sama piirre on nähtävissä vaikka King Kongissa ja Kaunotar ja hirviössä, joissa ko. parisuhde on pidemmällä tähtäimellä mahdoton.

Vai onko? Her ei kuitenkaan lopulta ole perinteinen rakkaus voittaa-kertomus.

Lopulta edetään pisteeseen jossa Theodore kertoo ystävilleen seurustelevansa käyttöjärjestelmän kanssa. Ulkopuolisten positiivinen ja kannustava reaktio asiaa kohtaan tulee katsojalle yllätyksenä. Miksi kukaan täysjärkinen haluaisi seurustella koneen kanssa? Tämä voidaan toki nähdä nörtin unelmana, mutta että jo lähitulevaisuuden ihmiset olisivat niin avomielisiä että pitävät tekoälyä ihmiseen verrattavana rakastettavana olentona. Melkoinen utopia. Toisaalta tämä valinta on kerronnallisesti hyvin vapauttava ja sotii rohkeasti valtavirtaan kuuluvia moraalisia kysymyksiä vastaan.

Her sai minut ajattelemaan ihmisen ja koneen nykyistä suhdetta. Moni meistähän on jo nyt todellisuudessa eräänlaisessa suhteessa koneensa kanssa. Tietokone toimii stereotypiselle nörtille tyttöystävän korvikkeena, johon voi upottaa kaiken aikansa ja ajatuksensa. Her vie ihmisen ja  koneen suhteen evoluutiota pidemmälle luoden siitä harvinaisen positiivisen ja katsojaa miellyttävän kuvan.

Jäin miettimään kuinka mielenkiintoista olisi ollut kuulla modernin elokuvantekijän versiota enemmän filosofisesta keskustelusta ihmisen ja koneen välillä. Toisaalta onhan niitä keskusteluja jo kuultukin paljon alan elokuvissa ja tv-sarjoissa. Tämä lieneekin ollut toisaalta ohjaaja/käsikirjoittaja Spike Jonzelta tietoinen ja hyvä valinta: hän ei lähtenyt tekemään uusintaa vanhoista scifileffoista, vaan pyrki luomaan oikeasti omaperäisen rakkaustarinan ihmisen ja koneen välille. Hänen visionsa tuntuu tuoreelta ja jopa uskottavalta, ei liian futuristiselta. Her toikin hänelle hiljattain parhaan käsikirjoituksen Kultainen maapallo-palkinnon.

Praise GOD

Tunne kun pääset kaikki syksyn kurssit läpi, kun oot koko syksyn stressannut sydän syrjällä niiden kanssa eikä millään onnistunut välillä.

torstai 21. marraskuuta 2013

tiistai 12. marraskuuta 2013

Scifi ja Scifa. Gravity-arvostelu 9,5/10


Odotin paljon kehuja keränneeltä elokuvalta, mutta pyrin pitämään jalkani maassa koska olen niin usein ennakko-odotuksieni sokaisemana joutunut pettymään lopputulokseen. Gravity ei ole ihan tavallinen toimintajännäri tai scifiseikkailu. Siitä puuttuu räiskintä ja ihmisten väliset konfliktit kokonaan. Toiminta ja "räiskintä" koostuu lentävästä avaruusromusta ja tuhoutuvista aluksista. Teemana elokuvassa toimii toimintaelokuville harvinainen yksinäisyys ja elämässä paikoilleen jämähtämisen mukanaan tuoma seesteisyyden toivo, kun menneisyyden haamut kummittelevat.

Gravity ansaitsee todella ison käden ennen kaikkea autenttisuudestaan. Yksityiskohtiin panostamisessa se on omaa luokkaansa. Elokuvassa mainitut ISS, Sojuz- ja Shenzhou-avaruusalukset ovat kaikki kuvailtu näiden oikean maailman nimillä, tuhoutuvaa avaruussukkula Exploreria lukuunottamatta. Tämän valinnan ymmärtää oikean maailman Discovery ja Columbia-sukkuloiden tuhoutumisen vuoksi. Alusten mallinnuksessa on käytetty oikean maailman kappaleita erityistä tarkkuutta käyttäen. Ne näyttävät täysin aidoilta sekä ulkoa että sisältä. IT-opiskelijana panin merkille yksityiskohdan: Olin näkevinäni Thinkpad-logon ISS:n kyydissä olevalla läppärillä. Kyseinen läppärimallisto onkin todellisuudessa ainoa avaruusaseman käyttöön sallittu mallisto. Avaruuslentoihin perehtyneet huomaavat elokuvaan sujautettuja triviatietoja joita muut eivät välttämättä huomaa. Tällaisiin todellisuuden tuntumaa parantaviin tekijöihin panostaminen on Gravityssa hämmentävän tarkkaa ja ansaitseekin hatun noston.

Todenmukaisuuden tavoittelu näkyy myös fysiikan ja psykologian lakien tiukka noudattaminen kohtauksesta toiseen visuaalisiin tehosteisiin ja tunteelliseen näyttelyyn panostamalla. Äänettömät kohtaukset luovat uskottavuutta että ollaan oikeasti avaruudessa. Musiikki toimii Gravityssä tehokkaasti korostaen hahmojen läpikäymiä tunteita juuri oikeilla tavoilla, luoden paikoittain erittäin painostavan ja ahdistavan tunnelman.

Elokuvissa on tapana liioitella tehostein erilaisia asioita. Gravity onnistuu uskomattoman hyvin luomaan yhtäaikaa realistisen, muttei missään nimessä tylsän tavan kertoa toiminnallisia kohtauksia ja ihmisten kokemaa draamaa. Tämän kultaisen keskitien löytäminen, jossa todellisuuden tavoittelu ei ole tylsää onkin elokuvan toinen erityisen vahva puoli, jonka saavuttamista pidän pienenä ihmeenä. Gravity on myös lukemattomien elokuvien uskottavuusvirheisiin kyllästyneille ja scifistä kiinnostuneille henkilöille napakymppi.

Ohjaaja Cuaron haluaa selvästi ottaa kantaa nykyään vähän väliä otsikoissa rivitilaa saavaan maahan putoava avaruusromun tuomaan ongelmaan. Samalla käydään läpi ihmismielen haurautta epävakaassa maailmankaikkeudessa, tekniikan mukana tuomia uhkia ja lähimmäisen menetystä.

Kaikkeuden tarkoitusta on pohdittu ihmisen alkuajoista lähtien. Avaruuden tutkimuksen on välillä ajateltu johtavan kaikkeuden suuremman kokonaiskuvan ymmärtämiseen. Oli tämä kokonaisuus tieteellinen, Jumala tai vaikka alieneiden täyttämä, jääköön tällä erää jokaisen itsensä määrittelemäksi. Kohtaus jossa Bullock käy läpi maan päällä kokemaansa umpimähkäistä, täysin tarpeetonta läheisen menetystä taustalla nousevaa auringon heijastuessa sinistä planeettaa vasten, saa katsojan hetkeksi samaistumaan ajatukseen jossa kaikkeudella ei ole tarkoitusta. Elämän syntyminen maapallolle, kaiken kuoleminen, yleensä planeetan olemassaolo, kaikki tuntuu hetken täysin sattumanvaraiselta. Elämän ja kaikkeuden suuria kysymyksiä pohditaan hienosti rivien väleissä.

Päärolin Sandra Bullock vetää roolinsa hyvin roolihahmon tunteiden paistaessa läpi. George Clooneyn vitsiniekka viihdyttää oikeissa kohdissa ja charmanttinen pappakarisma toimii hänen kohdallaan aina. Kaiken aiemman kehun jälkeenkin Gravity onnistui saada kelkkaansa vielä isonimiset näyttelijät.

Gravitya on tietääkseni kehuttu scifi-elokuvien saralla jopa Kubrickin 2001: Avaruusseikailuun, mikä on hyvin rohkea sanavalinta tänä päivänä. Cuaron tekeekin kunniaa Kubrickin teokselle muutaman 2001:sta muistuttavien kohtausten kautta, hyvää makua unohtamatta. Ilokseni voin todeta Gravityn olevan parhaimpia näkemiäni scifielokuvia pitkään aikaan. Yksityiskohtiin panostamisessa se on ehdottomasti 2001:n tasoa. Se myös lisää toivoa lajin tulevaisuudelle hartiavoimin. Toivon jatkossa näkeväni lisää Gravityn kaltaisia Science fact-elokuvia, joissa realismiin pyrkivä kokemus viedään seuraavalle tasolle. Onkin ollut erityisen rohkea veto lähteä tekemään elokuvaa joka ui valtavirtaa vastaan, kuin lentäen rohkeasti päin avaruusromua yliampuvan mättöscifitykityksen aikakaudella.

perjantai 27. syyskuuta 2013

27.09.2013

Heräsin kasin ja ysin välillä. Trimmaa partaa. Viiliä aamupalaks. Kahvit tulelle. Pelaa GTA kunnes koulu alkaa klo. 12. Tosi hieno missio, pienkoneella jättikoneen peräluukusta sisään yläilmoissa. Vedin viel nuudelia naamaan ennen koulua. Junassa törkeen levoton spuge. Haisi 10m päähän ja sätki oudolla tavalla heiluttaen käsiään ja jalkojaan. Vierotus vai vastanauttinut.. Koulus tietokantoja. Ope on nutsy. Onneks tunnin tehtävä oli kertausta enimmäkseen. En menny syömään, halusin tehä tehtävän nopee. Arbeit macht frei. Viikonloppu häämöttää.. Kolmen jälkeen himas. Hyvä fiilis. Lisää GTA:ta. Pizzaa safkaks. Vegepizza lol, oli hyvää. Viidelt kohti duunii. Tänään töis end of an era. Viikon jälkeen olo alkaa olee aika vapautunu. Huominen aikaa tehä kaikkee turhaa. Kuuntelen The Doorsia ja Johnny Cashia.